AKIURU

Haluan kertoa erostani Jehovan todistajista ja miten elämäni on mennyt ja miten nykyään. Kirjoitan tämän siksi että tunnen niin suurta tyhjyyttä sisälläni että pyrin hakemaan näin apua tai ehkä auttamaan muita erosta kärsiviä löytämään pohjaa elämälle todellisista lähtökohdista mitä olen nyt myös itse löytänyt.

Ensin kaikki meni hyvin kun olin vielä lapsi. Lapsesta saakka olen ollut vanhempien kautta mukana toiminnassa. Tykkäsin tosi paljon seurakunnasta vaikka olin jo silloin tosi yksin ja ujo. Minulla oli muutama kaveri seurakunnasta. Se oli tosi rankkaa kuitenkin sillä koulussa minua kiusattiin paljon ja lisäksi kaikenlaiset asiat mihin en saanut vastauksia Jehovan todistajilta vaan heidän vastaus oli usein vain että "kokoukseen vaan".

Sitten tuli ongelmia lisää. Noin 12 ikäisenä aloin miettimään itse. Ihmettelin miksi en kykene enää kokouksiin. Koin siitä todella paljon henkistä ongelmaa. Sitten jäin pois niin että vain välillä kykenin kokouksiin ja konventteihin mukaan. Seurakunnan vanhimmat kävi kylässä, jopa tutkimassa kanssani. Kuitenkin hyvin yleisesti he jättivät ajatuksen siihen että kokoukseen vaan. Eivät auttaneet oikeasti ja syventyneet siihen mitä tunsin. Sitten jäin vuosiksi pois. Teini Ikä tuli. Pelasin paljon tietokoneella pelejä, harrastin vähän elektroniikkaa ja tietokonenörttinä ohjelmoin paljon.

Eräs serkkuni oli tuolloin "erotettu" seurakunnasta ja hän kiusasi minua hyvin rivosti herättäen seksuaalisia ajatuksia minulle hyvin hankalasti ja mieltä tuhoavasti. Kun vielä olin siinä tiedottomuudessa että luulin että minun täytyy yrittää kuitenkin mukaan seurakuntaan. Hän tuhosi minua hyvin voimakkaasti ja jätti omanlaisensa arvet mieleeni.

Monesti hän kiusasi minua erilaisilla yleistyksillä. Tai ilkeältä tuntuvalla pienellä toiminnalla tai eleillä. Lisäksi toisinaan kun päädyimme olemaan sattumalta kahdestaan, hän monesti kysyi että "kai sinulla on pornoa sielä puhelimessa" kun ujona näppäilin puhelintani vain sivuuttaakseen hänet siinä inhassa mitä hänestä olen kokenut että hän kiusaa minua. Näin hän kysyi minulta toisinaan muidenkin läsnäollessa jopa. Se meni vain siihen että kukaan ei tehnyt asialle mitään koska se oli jotenkin uskonnon kautta mukamas oikein toimittua. Tältä se tuntui. Olin tuolloin vielä hyvin nuori. Tämä hänen toimintansa ja kanssakäyminen minun kanssa oli minulle hyvin järkyttävää siinä nuoren kasvavassa mielessä.

Vuosia kului kun en ollut mukana enää vaikka asiat olivat vielä hoitamatta uskonnon suhteen. Olin jo hyvin aikuinen iältäni niin löysin sitten tyttöystävän "maailmasta" myös ja hänen kanssa olin noin 3 vuotta kunnes tuli ero. Tällöin olin jo noin 28 vuotias. Se kolautti minua niin paljon että palasin takaisin seurakuntaan ja kävin jälleen kokouksissa. Silloin luin raamatun niin kokonaan läpi kuin pystyin. Raamatusta kaikki ääneen luettu aineisto tuli käytyä läpi ja vähän enempikin ja valtavasti mietiskelyä ja muistiinpanoja tuli tehtyä. Sitten kun aloin kysymään asioista vanhimmilta niin he eivät lopulta tuntuneet tykkäävän siitä. Ja edelleen en saanut vastauksia.

Yksi vanhin lähes heti tuhosi minut aivan täysin henkisesti ja hengellisesti. Sellainen ylpeältä tuntuva vanhin joka selvästi on suuri seurakunnassa. Olin nähnyt hänet monta kertaa kokouksissa. Minun kokemukseni mukaan hän sanoo seurakunnan näkökulmasta rivoja sanoja heikolle, kuten tuolloin minulle, auttaakseen minua mutta todellisuudessa hän ei näe mitä tuhoa hän saa aikaan. Ja hän vaan jatkaa vanhimpana toimimista vaikka tämä toiminta näyttää olevan todella vastoin ohjeita mihin Jehovan todistajat sanoo uskovansa.

Siihen saakka kävin kokouksissa ja tutkin raamattua. Sitten jopa vanhempani sanoivat että muutuin aivan täysin sen vanhimpien tutkistelu käynnin jälkeen. Muutuinkin tosiaan paljon ja olen huomannut sen että ne ihmiset ovat jumissa siinä että he uskoo sokeasti siihen järjestön sanomaan eivätkä edes seurakunnissa itse noudata raamatun ohjeita huolellisesti aidolla ajatuksella.

Näin on selvinnyt miksi en itse ole koskaan pystynyt sisäistämään sitä kunnolla että pystyisin mukaan seurakunnan toimintaan. He ovat niin kaukana siitä todellisesta elämäntavasta mitä raamattu hyviltä puolin opettaa. Ja sitten en ole pystynyt mukaan.

Olen nyt yli 30 vuotias. Minua ei ole koskaan kastettu mutta olen kokenut seurakunnan hyvin läheiseksi nuoruudestani lähtien mistä on pitänyt nyt erota todella henkisesti ja sisäisesti koska elämän täytyy mennä eteenpäin. Jos roikun perässä ja he eivät välitä niin tuhoaisin sillä vielä lisää itseäni. Seurakunnan ihmiset olivat tärkeitä vaikkakin nyt huomaan ja tajuan sen että eivät he koskaan pitäneet todella yhteyttä tai en tuntenut heitä todella. Se oli vain se kokouksien ilmapiiri ja niin sanottu rakkaus mikä juurtui syvälle sydämeen. Nyt siitä on ollut äärimmäistä tuskaa erota kun huomaa että se kaikki on ollut valetta.

Tiedän ne kaikki jutut. Olen lapsesta saakka ollut siten mukana vanhempien kautta että olen ollut monia kertoja konventissa, kokouksissa, kentällä ja käynyt betelissä. Nämä ovat juuruttaneet sitä jälkeä sydämeen tietenkin lisää. Ja lisäksi tulin tutkineeksi nyt raamatun niin läpi että pystyn ymmärtämään miksi en ole koskaan kyennyt mukaan siihen teini iän jälkeen.

Seurakunnan vanhimpien kanssa on ollut pientä kanssakäyntiä vielä viime vuoden aikana mutta nyt tuntuu että ne ovat viimein lopettaneet kanssakäymisen ja välittämisen kokonaan. Soitin vielä jokunen kuukausi sitten yhdelle lapsuudestani tutulle vanhimmalle ja hän lopuksi totesi hänen mielestään että kun minä en ota apua vastaan. Tämäkin oli minulle melkoinen yllätys että hän totesi niin. Mielestäni olen aina kaikkeni antavasti yrittänyt.

Tietenkin tämäkin on hyvin vahvasti vastoin raamatun ohjeita miten he nyt toimivat, mitä he itse sanoo toimivan, mutta näin väärin he toimivat. Aito välittäminen puuttuu heidän suunnalta vaikka itse olen yrittänyt kaikkeni. Minulle kuitenkin suuri helpotus on se että he eivät pidä enää yhteyttä ja voin jatkaa elämää viimein vapaasti eteenpäin eikä enää roikkua mukana. Toki arvostan vanhempiani. Pidän heihin edelleen yhteyttä koska ovat jo vanhoja ja kun kerran haluavat ja uskonsa puolesta voivat pitää yhteyttä kun en ole kastettu.

Vanhemmilleni se uskonto on tärkeä ja hyväksyn sen. Seurakunnan vanhimpia tai seurakuntaa en silti pysty arvostamaan heidän väärin toimimisen ja oikein toiminnan puutteellisuuden takia. Yhtälailla Jehovan todistajien järjestön toimintaa en kykene täysin arvostamaan kun he eivät ole mielestäni aitoja näiden kokemuksieni johdosta miten itse olen joutunut kokemaan.

Olen sittemmin tutustunut kirjallisuuden kautta sellaiseen henkilöön kuin Anton LaVey joka ymmärrykseni mukaan on kokenut jotain vähän samankaltaista pettymystä uskonnosta ja siksi myös hän alkoi elää omaa hyödyllisempää elämää. Mielestäni Anton LaVey on tosi hieno taiteilija ja olen ostanut nyt hänen Saatanallisen Raamattunsa sekä englanninkielisenä että suomenkielisenä. Tämän Anton LaVeyn raamatun sanat on auttanut minua löytämään pohjaa sille ajatukselle että täytyy elää itselle eikä kenellekään muulle.

Sisälleni kun on ikävästi lapsesta saakka opetettu se että joku ulkoinen jumala pitää olla mihin uskoa. Tuosta sisäisestä tarpeesta on hyvin rankkaa ja aikaavievää erkaantua ja sitä muuttaa. Parempi on vaan elää itselleen sen mukaan mitä todella on pystynyt omasta mielestään sisäistämään elämässä ja sen perusteella mitä näkee itse oikeaksi. Ja jatkossa huomaa oppivansa edeleen lisää kun toimii aidosti.

Kirjoitin jopa JW.ORG päätoimistoon yhdysvaltoihin pitkän kirjeen elämästäni ja kysyin apua. Siitä on jo muutamia vuosia kun tein sen. En ole saanut vastausta sen koommin kuin en ole saanut vastauksia seurakunnan vanhimmiltakaan. Kun vielä olin mukana niin tunsin betelistä henkilön ja juttelin monesti hänen kanssaan videopuhelussa. Sanoimme olevamme ystäviä yhdessä. Nyt sitten kun asiat ovat näin muuttuneet että yllättäen koen jälleen ongelmia ja en kykene enää mukaan niin hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä. On ollut hiljaista jo vuosia.

Tuntuu siltä että olen kaikkeniantavasti yrittänyt aina mukaan ja heti kun on ongelmia niin seurakunnan vanhimmista tai seurakunnan niin sanotuista "ystävistä" ei ole tietoakaan. Ei ne Jehovan todistajat tunnu olevan aitoja ystäviä vaan näin pettävät ja tuhoavat ihmistä. Aito kun on eri asia kuin sokeasti uskontoon uskova - ja sen kyllä huomaa.

Uskoin sokeasti että Jehovan todistajat ovat totta lapsesta saakka mutta näin on rankasti totuus käynyt ilmi että he ovat hyvin epäaitoja, kokemuksieni mukaan hyvin usein sokeasti uskontoon uskovia ja jokainen seurakunta tuntuu olevan oma suljettu ryhmänsä mihin aidot ihmiset eivät niin mukaan pääsekkään. Tämä on ollut minulle hyvin rankkaa todeta.

Raamatussa on paljon hyviä sanoja ja oppeja mutta Jehovan todistajat noudattavat näitä ohjeita JW.ORG järjestön kautta vaikka jumala ja järjestö pitäisi olla eri asioita. Tuntuu siis siltä että Jehovan todistajat ovat minun kokemuksieni mukaan osittain hyvin sokeita todella sille mitä hyviä asioita raamattu todella opettaa, vaan he uskovat usein vain siihen mitä JW.ORG sanoo ja tekevät mustavalkoisesti vain sitä mitä JW.ORG antaa tehtäväksi tehdä. Näin tekemällä heiltä puuttuu usein aitous ja pätevyys tehtäviin. Ja näin aiheutetaan paljon henkistä tuhoa aidoille ihmisille jotka tiedottomuudessaan vielä yrittävät mukaan kunnes ovat täysin loppu yrittämiseen.

Tällaisen järjestön pyörittäminen on iso homma mitä Jehovan todistajat tekee. Siinä on varmasti kaikenlaista pientä asiaa mitä pitää ottaa huomioon ja moni asia menee väärin ja monessa kohtaa parantamisen varaa olisi. Itse olen kokenut tästä katkerasti yrittäessäni mukaan kun en vielä ymmärtänyt näitä asioita.

Minun mielestä enempi oikein on se että jokaisella on oma miete elämästä ja yleensä näistä raamatun asioista jos siihen haluaa uskoa tai on se tarve vaan ymmärtää sitä siten kuin pystyy. Sitten niitä mietteitä voi jopa jakaa pelkäämättä sitä että joutuu kohtaamaan joidenkin seurakunnan vanhimpien taholta negatiivista palautetta siitä miten väärässä olen jos se ei täsmälleen noudata sitä mitä JW.ORG on sanonut. Jokaisen ote ja näkemys on joka tapauksessa erilainen jos ei olla sokeasti uskovia johonkin, ja asioista pitäisi olla vain hyvää ja avartavaa jutella.